26.5.2014

In the end, it's not the years in your life that count. It's the life in your years.

Heipä hei vaan kaikille! :)
Ajattelin, että ois varmaan aika taas päivittää vähän kuulumisia kun on jo pariin otteeseen tullut vähän kyselyitä, että millon on uusi postaus tulossa! :) Aikaa on tosiaan viime postauksesta vierähtäny melkein kaksi kuukautta, mikä on aivan käsittämätöntä. Aika menee niin nopiaa! Reilut kymmenen kuukautta Usassa takana, ja six weeks to go. Hurjaa..
 
Parisen viikkoa sitten mää pidin rotareille mun Suomi-aterian, jolla keräsin rahaa tulevaan year-end-tripiin. Lähdin koulusta jo aikasemmin valmistautumaan ja kokkaamaan iltaa varten. Ateria pidettiin yhden rotari pariskunnan kotona, jotka myös auttoi mua kokkaamaan ruuat, mikä oli hyvä sillä mun ei siten tarvinnut yksin huolehtia kaikesta.  Ruokana tarjottiin lohta, lihapullia, rosollintapaista salaattia, perunoita, karjalanpaistia, vihanneksia, karjalanpiirakoita ja mustikkapiirakkaa. Syöjiä saapui paikalle 10 henkeä, ja he kaikki kuuluvat mun rotary clubiin. Ateria oli oikein onnistunut, kukaan ei lähtenyt kotiin tyhjin vatsoin ja kaikki kehuivat  ruokaa erittäin herkulliseksi! Mullekin maistui tosi hyvin, oli ihana syyä tuttua ruokaa melkein 10 kuukauden tauon jälkeen! Oli aivan mahtava ilta, joka jatkui pitkälle yöhön. :DD
 
Piirakat valmiina vastaanottamaan syöjiä!

Nicha, mun Thaimaalainen ystäväni, tuli mun tueksi ja turvaksi :DD

Mustikkapiirakkaa ja Nokia-puhelin. Suomalaisuutta kerrassaan.

Ilta oli täynnä yllätyksiä. Se pariskunta, joka luona ateria pidettiin, oli sattumalta törmännyt erääseen suomalaiseen naiseen, joka asuu jossain päin Oregonia. Mulla ei siis oo mitään hajua kuka se nainen on. Se nainen oli kuitenkin lainannut heille kaikenlaisia suomi tavaroita, esim. nämä Iittalan kyntiilänjalat, kanteleen, suomalaista musiikkia jne. Oli kyllä aika huikea yllätys mulle! :DD

Pöytä katettuna sinivalkoisin värein <3 Taustalla näkyy se kannel. :D

Viimeisiä maistiaisia! ;) Hyvälle maistui!

Tämä oli kyllä huikein yllätys tuon illan aikana. Samainen nainen oli lainannut heille suomalaisen kansallispuvun! Mun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun hän  kävi vaihtamassa tuon puvun päälle, ja tuli takaisin olohuoneeseen se päällä ja mää näin hänet ekaa kertaa! ;D

Ruokaaa <3

Illallisella! :)

Kuten jo sanoin, tämän aterian avulla keräsin ja sain kerättyä tarvittavat rahat mun year-end-matkaa varten! Mun on aivan pakko hehkuttaa siitä täälläkin, sillä se tulee olemaan aivan huikeeta. Lähtö tulee siis olemaan 21. kesäkuuta ja takaisin palataan 29. kesäkuuta. Mukana menossa tulee olemaan mun piirin, eli D5110 vaihtarit, lukuunottamatta muutamaa heistä, jotka on lähdössä kotiin jo ennen sitä. Suuntana meillä on Kalifornia, Nevada ja Arizona. Tarkemmin sanoen: San Francisco, Santa Monica, Las Vegas, Grand Canyon, Los Angeles, Universal Studio's Hollywood theme park, Disneyland, ja Warner Bros Studio. Paljon on siis ohjelmaa mahdutettu yhdeksään päivään ja paljon keretään tehdä, nähdä ja kokea tuon reissun aikana! Aivan mahtava reissu siis tulossa! <3
 
Sitten taas asiasta kolomanteen eli Äitienpäivään, joka oli täällä samana päivänä kuin Suomessa. Aamulla herättiin host siskojen kanssa aikaisin ja valmistettiin host äidille herkullinen aamiainen, ja annettiin kortit sekä lahjat. Aamupalan jälkeen lähettiin ajamaan rannikolle, North Bend- nimiseen kylään, missä vietettiin koko päivä. Käytiin eräässä puutarhassa, sekä beachillä, ja nautittiin auringosta täysin siemauksin. Ainut vaan, että meinasi olla vähän tuulista. :D Huippu päivä kaiken kaikkiaan!
 
Aamupalaa amerikkalaiseen malliin

Host äiti :)
 
Subit lounaaksi :D

Oregon <3



Host siblings <3







Host veli :)

Host perhe <3

Host sisko :)

Beach <3

Ja toinen hostsisko :)





 



Luonnon ihmeitä




 
Parisen viikkoa sitten meillä oli lacrossen senior night, eli siis viimeinen kotipeli, jossa juhlistettiin senioreita. Me pelattiin Thurstonia vastaan, ja voitettiin peli jotain 18-4. Pelin puoliajalla juhlittiin senioreita, ja heidät palkittiin kukin ja ablodein. :D
 Tuo peli oli viimeinen laatuaan tälle vuodelle, mikä oli tosi surullista. Koko kausi oli kyllä aivan huikea, oli aivan huippua oppia pelaamaan lacrossea ja tutustua taas uusiin ihmisiin! :) Mää tuun kyllä ikävöimään näitä ihmisiä! <3
 

The best team <3



Me ei-seniorit :D Kuten kuvaasta voi päätellä, niin tuona päivänä satoi vettä ja oli melkoisen huono ilma :D






Senior iltaa lukuunottamatta sää on hellinyt meitä täällä Eugenessa! Melkein joka päivä on ollut lähemmäs 30 astetta lämmintä. Kyllä kelpaa! Nyt kun lacrosse kausikin on ohi, niin on ollut aikaa koulun jälkeen vain nauttia auringosta ulkosalla ja vaikkapa tehdä läksyjä, kirjoittaa päiväkirjaa nurmikolla, tai grillata nuotiolla vaahtokarkkeja. Ihana kun on kesä! <3




Kippis kesälle






Haha, meijän kissa on vähän hassu :DD



Viime viikonloppuna keräännyttiin vaihtareiden kanssa Bendiin viikonlopuksi, missä pidettiin D5110 district conference. Sinne siis saapui rotareita jokapuolelta Oregonia kuuntelemaan puheita, syömään, keskustelemaan yms. :D Me vaihtarit oltiin siellä edustamassa maitamme, ja nuorisovaihtoa. Viikonlopun aikana kuunneltiin muutamia puheita, pidettiin World Fair, jossa esiteltiin maitamme ihmisille, pidettiin hauskaa, käytiin keilaamassa, naurettiin, ja itkettiin... Yksi vaihtari Espanjasta piti puheen vaihtovuodestaan, siitä miten mahtava vuosi hänellä on ollut, miten hän on muuttunut ja miten tulee olemaan niin vaikeaa mennä takaisin kotiin. Jokaikinen vaihtari pysty samaistumaan hänen sanoihinsa täydellisesti, eikä kenenkään silmä pysynyt kuivana.  Se puhe oli niin ihana. Sitä kuunnellessa sitä ensimmäistä kertaa käsitti, että vuosi alkaa oikeesti olemaan lopuillaan. Ei oo enään paljoa aikaa meillä täällä jäljellä.
Viikonloppu oli siis aivan ihana, mutta myös älyttömän surullinen. Me inboundit ei enää tulla näkemään outboundeja (ensi vuonna vaihtoon lähteviä), eikä kaikkia nykyisiä vaihtareitakaan, sillä muutama on lähdössä kotiin jo ennen year-end reissua ja tämä oli meidän viimeinen tapaaminen ennen sitä. Oli siis aivan älyttömän surullista sanoa hyvästit, ja saatiin ensivaikutelma siitä, että miten hankala tulee olemaan sitten kun on lopullisen lähdön aika.








World fair




 <3



Blondit vähän pihalla :DD



Saksa, Ranska, Suomi ja Chile <3




Itkun aika..


I love my family so much!! <3  

Ryhmä hali <3





Keilausta :D










Tänä perjantaina mentiin kavereiden kanssa suoraan koulun jälkeen shoppailemaan ja sen jälkeen mää menin yhden mun kaverin luokse yökylään, ja koko lauantai kuluikin sitten niiden maatilalla hengaillen, sulkkista pelaten, syöden, ja eläimiä hoidellen. Oli aivan huikee päivä!
 

Kerran eräjorma, aina eräjorma ;DD

 
Kohta 10 kuukautta takana, ja kuusi viikkoa enään jäljellä. Ei sitä oikeen vielä oo edes sisäistänyt, että kohta on aika sanoa jäähyväiset kaikille rakkaille täällä. Se tulee olemaan tosi vaikeaa, mutta se kuuluu tähän vaihtovuoteen. Mun vuosi täällä on ollut aivan mahtava, se on ollut täynnä ylä-ja alamäkiä, ilon ja surun hetkiä. Kaikesta on selvitty suomalaisella sisulla ja sinnikkyydellä. Oregonista on tullut mun toinen koti, ja palanen mun sydämestä jää ikuisesti tänne, mää rakastan Eugenea, näitä ihmisiä, mun ystäviä, vuoria, metsää, sadetta, auringonpaistetta, koulua, aivan kaikkea. Jäähyväiset tulevat olemaan älyttömän rankat ja mää tuun itkemään silmät päästäni. Kuitenkin mulla on tunne, että tämä on juuri oikea aika mennä takaisin Suomeen. Palata suomalaiseen lukioon (joka on paljon parempi kuin high school), kirjoittaa ylioppilaaksi, hakea yliopistoon ja tavallaan siirtyä elämässä eteenpäin. Mää en myöskään malta oottaa perheen ja ystävien näkemistä, yksitoista kuukautta on kumminkin melko pitkä aika olla erossa, eli se tulee olemaan niin huikeeta!
 
Ensi viikonloppuna meillä on IOP- spring trip, ja tarkoituksena ois mennä koskenlaskuun (?) ja melomaan kajakeilla. Siisti viikonloppu siis tulossa, ja tuun sitä kyllä kertomaan sitten tänne blogiinkin. Parin viikon päästä mää pidän mun rotary clubille esitelmän mun vuodesta, ja jännittää jo nytten! ;D Mutta hyvä siitä tulee! Koulu loppuu täällä vasta 17. kesäkuuta, joten viimeisiä viikkoja täälläkin aherretaan. :D Sen jälkeen onkin sitten jo aika lähteä matkalle vaihtareiden kanssa, ja sitten onkin jo kohta kotiinpaluun aika! :) Niin se aika rientää!
 
 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Palataan asiaan!
 
Jenni